Inkivääri-porkkanafocaccia & oliivi tapenade ja aurinkokuivattu tomaatti levite

Tein tätä yhteen yksityistilaisuuteen, jossa ruokin pääasiassa ei-vegaaneja. Niitä on aina kiva yllättää, että vegaaniruoka voikin olla hyvää ja täyttävää! Tämä leipä meni viimeistä murua myöten, joten resepti pitää jakaa! Sen kylkeen sopi mukavasti oliivi tapenade, jonka teon opin espanjassa työskennellessäni ja aurinkokuivattutomaatti-levite. Molemmat helppoja kuin mikä!

 

Inkivääri-porkkanafocaccia (pellillinen, noin 15 palaa)

500g porkkanoita

7 dl vettä

50g hiivaa

2 tl sokeria

16 dl hiivaleipäjauhoja

1,2 dl öljyä

2 tl suolaa

n. 2 tl kuivattua inkivääriä (voi jättää poiskin)

Päälle:

oliiviöljyä

rosmariinin/raakunan oksa

sormisuolaa

tuoretta inkivääriä raastettuna

 

Kuori, paloittele ja keitä porkkanat. Kunhan ovat kypsiä, heitä keitinvesi  pois ja soseuta sauvasekoittimella. Jos jää kokonaisia paloja (pieniä) ei haittaa, ovat kivoja focaccian seassa. Sekoita hiiva lämpimään veteen ja anna liueta. Sekoita loput ainekset keskenään ja anna löysän taikinan kohota noin 45min. Kaada kohonnut taikina (on siis edelleen löysä, ei tarvi lisätä jauhoja) öljytylle leivinpaperille pellille ja anna kohota lisää noin 15min. Sutaise tai pirskottele oliiviöljyä päälle juuri ennen uuniinmenoa, viskele päälle sormisuolaa ja rosmariinia, sekä raastettu inkivääri tasaisesti(muuten tulee liian tujua). Painele rosmariinit leipään, jotta niiden maku tarttuu paremmin, eivätkä pala uunissa. Paista 200c noin 25min

 

Aurinkokuivattu tomaatti- levite

Aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä

Auringonkukan siemeniä pannulla kullanruskeiksi paahdettuina (ilman öljyä! varo polttamasta, eli hämmennä koko ajan)

vettä

Kaikki monitoimikoneeseen tai sauvasekoittimella mössöksi, lisää vettä tai öljyä kunnes koostumus on mieluinen. Tarjoa!

 

Oliivi tapenade

Vihreitä hyvänlaatuisia kivettömiä oliiveja (luomu mielellään)

valkosipulia

öljyä

vettä

Sekoita monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella ensin oliivit ja valkosipuli ja lisää vettä ja öljyä vain tarvittaessa, mutta hyvin vähän

 

 

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Inkivääri-porkkanafocaccia & oliivi tapenade ja aurinkokuivattu tomaatti levite

  1. Maija says:

    Tämä leipä oli niin hyvää ja mun lemppari levitteistä oli aurinkokuivattu tomaatti. Ihanat syksyiset värit myös 🙂 Kiitos reseptistä, Maija

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s